Posts Tagged ‘potkut’

Lähetetty:
03.07.2008

No Comments »

Palliton pomo

Vanha pomoni käveli minua vastaan kadulla. Sellaiseen aikaan päivästä, että lienee saanut potkut. Syystäkin.

Kyseinen pomo oli pankinjohtajana siinä konttorissa, jossa olin töissä. Hän luki päätoimisesti Turun Sanomia, poltti ketjussa ja tupakkaa, ja tuntui lähinnä kuluttavan aikaa. Kursseja hän seurasi, ja puhui Heliborista, kuin olisi siitä jotain ymmärtänyt. Me alaiset teimme hänen työnsä, pätevästi. Iltapäivisin, kun konttori suljettiin ja me laskimme kassoja ja teimme tarvittavia paperi ja sulkemistöitä, pomo tuli tepastelemaan pankkisalin puolelle punainen paprika jalkovälissä. Hänen mielestään se oli huvittavaa. Nuoret kaunottaret saivat pomolta aina myönteisen lainapäätöksen, kunnes asiaan puututtiin ylemmältä taholta.

Putoavat ne pomotkin palleiltaan. Vaan kuinka kauan konttori teki tappiota?

PS. Tarkistin vanhoilta työkavereilta, että äijä on tosiaan pantu virattomaksi.

Comments

Lähetetty:
24.05.2008

No Comments »

Lähin esimies tivaa sairauspoissaolon syytä

Olen kroonisesta sairaudestani johtuen poissa töistä aina muutaman päivän kuussa ja viime aikoina välillä myös pidempiä aikoja. Firma on alkanut “tehostaa” toimintaa ja muutamia henkilöitä on erotettu tuotannollisiin ja taloudellisiin perusteisiin vedoten.

Nyt oman osastoni esimies on alkanut kysellä minun sairauteni laadusta ja vaatii nähdä lääkärintodistukseni. Työterveyshuollossa kyllä tiedetään sairauteni syyt ja perusteet poissaoloille.

Nyt huolestuttaa pirusti, että allekirjoittanut saa lähteä seuraavaksi vaikka olen aina saavuttanut itselleni tuotantavoitteet, kuten on koko osastonikin.

Jos lähtöpassit tulee, niin onkohan mitään perusteita riitauttaa asia?

Comments