Posts Tagged ‘palkankorotus’

Lähetetty:
12.06.2008

2 Comments »

Pihi toimari

Oma osastopäällikköni lisäsi allekirjoitteneelle lisää vastuullisia töitä noin vuosi sitten ja viime viikolla kävin kysymässä palkankorotusta. Esimieheni ohjasi minut suoraan firman toimitusjohtajan pakeille, koska ei pysty itse palkankorotuksista päättämään.

Mietin perustelut hyvissä ajoin valmiiksi ennen keskustelua toimarin kanssa. Kerroin, että toimenkuvani on muuttunut viime vuosina hyvin vastuulliseksi (koska osastopäällikkö oli antanut minulle esimiesaseman omassa tiimissämme). Mutta mikä olikaan pomon vastaus? Hänen mielestään minulla ei ole mitään vastuuta. Kun muistutin että hän itse oli minulle antanut esimiesvastuun, hän sanoi nyt ottavansa sen pois. Sitten hän totesi ettei palkkaa pelkästään vastuun perusteella makseta. Kun kysyin millä perusteilla palkka määräytyy, hän sanoi ettei muista. Lisäksi hän totesi että jos koen työni olevan liian vastuullista palkkaan nähden, hän ennemmin ottaa minulta tehtäviä pois kuin maksaa lisää palkkaa. En ole missään vaiheessa työnkuvastani valittanut.

Osaisiko joku auttaa tässä ongelmassa? Minut tämä keskustelu sai ainakin masentumaan ja nyt on työn ilo ollut kateissa. Mielestäni esitin hyvät perusteet mutta pomolla ei ollut mitään kunnollisia “vastaperusteluja”, ja luulen että hän tunsi jääneensä alakynteen ja hermostui siitä. Omasta mielestäni olin täysin asiallinen, mutta kuitenkin itsevarma, ehkä sekin sitten häntä ärsytti.

Mitenkäs muiden vastaavat kokemukset? Mietin tosissaan työpaikan vaihtoa koska ura- ja palkkakehitys ei tule olemaan huimaa tässä firmassa, se ainakin tuli selväksi. Harmi vaan kun täällä päin ei ole liiaksi asti avoimia työpaikkoja… Kyllä ahdistaa.

Comments

Lähetetty:
24.05.2008

No Comments »

Pomo näkee työnkuvani harjoittelijana

Olen ollut tässä samassa firmassa töissä jo lähes kolme vuotta ja alunperin tulin taloon työharjoittelijaksi. Harjoittelujakson jäin vakituiseksi ja nykyisin vastaan lähes koko yrityksen toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönotosta ja vastuullani on uuden varaston kaikki it-järjestelmät. Työhöni kuuluu erittäin paljon vastuuta ja puolivirallista “helpdesk” hommaa, ts. jos joku asia mättää viikonloppuna tai iltavuorossa, niin meikäläisen täytyy olla puhelinsoiton päässä.

Palkkani on ollut samalla tasolla kuin mitä se vakkarijakson alussa oli (n. 2300 euroa) eikä ole sen jälkeen noussut kuin perusindeksin verran.

Viime viikolla kävin
juttelemassa pomon kanssa ja pyysin suoraan korotusta. Pitkällisten neuvotteluiden jälkeen minulle luvattiin 200 euroa (!) kuussa lisää, kun omasta mielestä  minulle voisi maksaa ainakin  1500 euroa lisää. Kimmastuin hieman ja kysyin millaisena pomo näkee minun asemani firmassa ja hän vastasi, että olen edelleen käytännössä hänen mielestään harjoittelija.

En tiedä mikä neuvoksi. Yritys on perinteinen raskaan teollisuuden suuryritys jossa toimihenkilöitä ei arvosteta juuri ollenkaan. Ottaisin lopputilin, mutta tiedän, että omat työni kaaatuisivat kolleegoideni harteille, enkä heille haluaisi sellaista kohtaloa.

Comments